Rikkooko avoin data sinun busineksesi?

Yritykset keräävät omiin järjestelmiin dataa, jota on vasta pikkuhljaa alettu kunnolla rikastaa tai analysoida. Tämän lisäksi yrityksillä on käytettävissä myös toisten keräämään dataa eli avointa dataa. Avoin data on julkista tietoaineistoa, jota voi hyödyntää oman liiketoiminnan kehittämiseen tai uuden liiketoiminnan luontiin. Avoin data tulee mullistamaan liiketoiminnan ja rikkomaan totutut tavat toimia. Osa meistä tulee kärsimään[…]

Powen kasvaa: esittelyssä uudet asiantuntijat ja uudet tilat

Kevään ja kesän aikana tapahtui paljon innostavia asioita. Toukokuussa meillä aloitti uusi BI-asiantuntija Sampo Hiironniemi. Sampo on pitkänlinjan vahva IT-ammattilainen, joka hinkuaa päästä dataan käsiksi ja tehdä sillä taikoja. Sampo siirtyi Powenille Solteq Oyj:ltä. Saimme riveihimme myös toisen vahvistuksen. Keväällä Powenilla oli harjoittelussa Jarmo Kortelainen. Jarmo osoittautui niin päteväksi Power BI -guruksi, että päätyi meille[…]